Mielessäni vilisee jo lukuisia aiheita joista haluaisin kirjoittaa. En vain tiedä mistä aloittaa. Tyypillinen ongelma vähän kirjoittavalle. Pitää keksiä joku naseva ja hyvä alku, sellainen mikä houkuttelee lukijan mukaansa. Hankalaa.

Ensin pitäisi kuitenkin valita ensimmäinen aihe. Mutta, kun niitä olisi niin monta! Mikä tuntuisi itsestä tärkeimmälle? Miten jäsentelisin tekstini niin, ettei se kuulosta typerältä paasaukselta ja jeesustelulta? Haluaisinko kirjoittaa ajatuksiani nivelrikkoisen hevosen ratsastus käytöstä? Sillä se ahdistaa minua suuresti. Vai puolustelisinko miksi haluan loimittaa hevostani? Typerää joo, mutta minulla on hirveä tarve puolustella asiaa, kertoa, että hevostaan voi loimittaa myös muista syistä kuin siitä, että marketit pursuavat toinen toistaan hienoimmilla printeillä valmistettuja loimia. Kirjoittaisinko vastustavani joissain tapauksissa koko päivä tarhausta? Tai hevosten kesälomia laitumella 24/7? Ja niin edelleen, ja niin edelleen, lista on pitkä. Kirjoitettavaa on paljon.

Ehkäpä otan tavakseni kirjoittaa asiasta, mikä kunakin päivänä tallilla aiheuttaa mieliharmia? Monet tallimme ihmiset pitävät minua hysteerisenä hevosenomistajana, joka ylireagoi kaikkeen. Olen liian ylisuojeleva, "hevosten pitää antaa olla hevosia", kuulen usein sanottavan. Toinen hokema on : " Ei villihevosetkaan tuollaisia tarvitse." Kuinka kaukana nykypäivän hevonen onkaan villihevosesta? Minusta "aika kaukana" on lievä ilmaisu. Mielestäni ne ovat todella kaukana toisistaan. Voiko hevonen olla tyytyväinen elämäänsä vain jos se ulkoilee kelissä kuin kelissä vähintään 10 tuntia, ilman loimea, turpa kiinni pyöröpaalissa? En halua ulkoiluttaa hevostani näin. Tekeekö se minusta sydämettömän pyrkyrin, joka kiusaa hevostaan? Aiheuttaa sille vatsahaavan ja huonoja tallitapoja?

Varmasti jonkun mielestä kyllä. Blogini kautta nousen yhden naisen kapinaan näitä ajatuksia vastaan. Aion puolustaa itseäni viimeiseen enterin painallukseen asti. Puolustan mielipiteitäni ja tekojani tätä kautta. Raukkamaisesti, nimettömänä nappäimistön takaa.